Doughboy lomalla
Posted: Antti December 26th, 2005 in categories Australia, New Zealand, Traveling
Talven pimeyteen tuskastunut Doughboy ilmoitti juuri matkalaukkujaan ulos raahatessaan tarvitsevansa lomaa, ja painuvansa sinne, missä pippuri kasvaa. Kolmen viikon hiatuksen ajaksi taikinapojan tuuraajaksi lupautunut Harmless Kittyn Anna on varsinainen kävelevä gastronominen sanakirja, ja ehtiessään loistava kokki ja leipuri. Manhattanilta blogaava Anna tuokin Doughboyhin varmasti kaivattua vaihtelua :)
Yritän pitää reissulla silmät auki ja kirjata ylös mielenkiintoisia ruokia. Erityisesti perinteiset aboriginaalien suosimat vompatinkotletit, kengurunpussikeitto sekä maorien laavakivillä paistetut kiwiomeletit saanevat palstatilaa. Luulisin pääseväni matkan varrella aika-ajoin nettiin, joten joitain matkablogauksia on myös luvassa.
Leikki sikseen: toisin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, niin Uusi-Seelanti kuin Australiakaan eivät ole enää kulinaristisia periferioita, joissa syödään “lammasta ja pottuja”. Bill Bryson kertoo maanmainiossa matkakuvauksessaan “Down Under“, kuinka Australiassa vielä parikymmentä vuotta sitten viiniä suuremmassakin kaupungissa tilatessaan saattoi saada vastaukseksi: “is that some poof thing?” Uudessa-Seelannissa, jonne ensimmäiseksi suunnistan, Aasian, Euroopan ja tyynen valtameren alueen maut on hienosti yhdistetty runsaisiin paikallisiin raaka-aineisiin. Kiwi-cuisine tarjoaa muun muassa seuraavia herkullisen kuuloisia ruokalajeja: lammaspurilaita vihanneksilla ja prosciutolla, tonnikala-wasabi-kaviaarisalaattia, kumaralla ja omenoilla täytettyjä porsaanselyksiä riisin ja pinaattipilafin kera, paua-risottoa ja hummerilientä, ostereita merilevä-tempurakuorrutuksella sekä jälkiruuaksi vaikkapa kiwi-jäätelöä. Makoisia hetkiä on siis luvassa :)
Australiassa vietän suurimman ajan maastoauton kyydissä iltaisin nuotion ympärille leiriytyneenä ja tähtien alla nukkuen. Itse metsästetty loimukenguru on toivomuslistalla ;)
Näkemisiin ja kuulumisiin!

No Responses to “Doughboy lomalla”
Please Wait
Leave a Reply