Doughboy -ruokablogi



Hakkaavatko kikherneet HK:n lenkin?

Käyn Suomessa muutaman kuukauden välein noin viikon kerrallaan. Kun aikaero on nukuttu pois, ensimmäisiin asioihin kuuluu käydä ruokakaupassa ja hamstrata rakkaita eineksiä: maksalaatikkoa, HK:n maksamakkaraa ja lenkkiä, lihapiirakoita, pinaattilettuja, Yosa-kaurahapatejälkiruokia (joille se pienempi pikkuveli irvistää).

Vähä Suomen-reissujen vapaa-aika vilahtaa ohi perhettä ja ystäviä tavatessa. Jotenkin ironista on että aivan järjestään viime aikoina näissä tapaamisissa pöytään on katettu intialaishenkistä ruokaa. Vaikutelmani on että Intia-safkat ovat Suomessa vallitseva megatrendi joka ehkä vielä nousee uhkaamaan pizza-kebabin ja lenkkimakkaran hegemoniaa.

Kuten Helsingin ja muun Itä-Euroopan ravintolaelämää ansiokkaasti erittelevä Mitä söin tänään -blogi testasi, jopa reilu rahvaanravintola Sir Olavi työpaikkani lähellä Pikku-Huopalahdessa hallitsee vindaloon läskisoosia paremmin. Surullista ehkä on lähinnä se että perinteistä suomalaista ruokaa tarjoilevat paikat ovat katoava luonnonvara (kertokaa jos tiedätte hyviä Helsingin seudulla). Minulle kirkkaasti vuoden paras ravintolaelämys Suomessa on ollut osuminen pitopöytälounaalle anonyymiin leirikeskukseen Tuusulanjärven tienoilla.

Mutta Suomessa asuessani tietysti kokkasin itsekin usein intialaista. Pastanjauhajien kasvisruokateeman hengessä tässä kaksi usein tekemääni ruokaa:

Nopea kikhernepata

kahdelle 

400g tlk kikherneitä
pari rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1 ml (1 maustemitallinen) cayennepippuria tai Rajahin extra hot chilli powderia
1 tl kurkumaa
400 g tölkki tomaattimurskaa
1 rkl garam masalaa

Paista öljyssä sipulit kullanruskeiksi. Lisää tomaattimurska, chili ja kurkuma. Sekoittele ja paista hetki. Lisää valutetut ja huuhdotut kikherneet. Hauduta liedellä 10-15 minuuttia. Lisää garam masala juuri ennen tarjoamista. Annostele lautaselle, halutessasi voit tarjota lisäkkeenä keitettyä basmatiriisiä.

Kikhernepadasta voi tehdä myös hieman mutkikkaamman, vielä paljon paremman version:

Pinaatti-kurpitsa-kikhernecurry

neljälle 

3 rkl ruokaöljyä
1 pieni sipuli hienoksi hakattuna
2 valkosipulinkynttä viipaleina
1 n. 5 cm pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja pieneksi hakattuna
2 tl kokonaisia korianterinsiemeniä, jauhetaan tuoreeltaan karkeaksi (älä käytä valmiiksi jauhettua korianteria, se menettää makunsa helposti ja tämä mauste on ruoan juju)
½ tl juustokuminaa (jeeraa)
½ tl kurkumaa
¼ tl kanelia
1 kasvisliemikuutio + 3 dl vettä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 tl tulista currytahnaa, esim. Rajah’s Hot Curry Paste (S-marketit)
300-500 g oranssia tai keltaista kurpitsaa, kuorittuna ja suupaloiksi kuutioituna (voi korvata lantuilla tai nauriilla)
1 tlk (400 g) kikherneitä
250 g pakastepinaattia
suolaa ja mustapippuria

Paista sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja mausteita paistokasarissa tai muussa hyvin tilavassa korkealaitaisessa pannussa ruokaöljyssä viitisen minuuttia. Lisää kasvisliemikuutio, vesi ja tomaattimurska, hauduta 15 min. Paahda erillisessä teflonpannussa pienessä määrässä öljyä currytahnaa minuutin verran, ja lisää sitten kurpitsapalat, joita pyörittelet currytahnassa, kunnes ne hieman pehmenevät, eli n. 5 min. Siirrä kurpitsaviipaleet ja valutetut kikherneet tomaattisekoitukseen ja hauduta vielä vartin verran.

Sulata mikrossa pakastepinaatti, valuta mahdollinen vesi pois, ja sekoita pinaatti juuri ennen tarjoamista ruokaan. Ruoka on hyvin kauniin värinen, kurpitsa on oranssia, kikherneet keltaisia, tomaatti punaista ja pinaattihippuset vihreitä. Älä sekoita liikaa! Tarjoa heti joko sellaisenaan tai basmatiriisin kanssa.

Huom! Tämä ruoka käyttää hieman pomeranssimaisen makuisia korianterinsiemeniä, jotka poikkeavat täysin maultaan tuoreesta korianterista (cilantrosta).

Helsingissä asuessani hain toisinaan näiden kikherneruokien seuraksi lähinepalilaisesta mukaan pari vastapaistettua naan-leipää. Naan-leipää taitaa saada nykyään elintarvikekaupoistakin, mutta ennakkoluuloton kokeilee tilalle Lapin rieskaa tai muuta litteää taipuisaa kohottamatonta leipää. Lämpimän naan-leivän seuraksi kannattaa tehdä vielä

Taateli-omena-rusina raita

1 dl maustamatonta jogurttia
1 kuorittu vihreä omena kuutioituna
n. 10 tuoretta taatelia, poista kivi ja pilko taatelit saksilla pieneksi silpuksi
2-3 rkl kullankeltaisia rusinoita
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Kaiva kivet pois taateleista ja saksi ne pieneksi silpuksi (ovat tahmeita, siksi sakset paras työväline). Sekoita muut ainekset taateleihin ja jogurttiin, mausta suolalla ja pippurilla, sekoita.


7 Responses to “Hakkaavatko kikherneet HK:n lenkin?”  

  1. 1 Rosmariini

    Jee, kikherneitä! Pitääpä ottaa nekin tässä lähiaikoina ohjelmaan. :)

  2. 2 Anna

    Veli tappaa mut heti kun näkee että bloggaan kikherneistä…

    Niitä voi työläästi itsekin idätellä ja liotella, mutta kysymys on sellaisesta läträämisestä että olen onnellinen että niitä saa halvalla tölkissä.

  3. 3 Antti

    Taas sivistyksen parissa! 10 paivaa ja yota 35-45 asteisessa outbackissa ilman ilmastointia ja taivasalla nukkuminen kavi vahan voimille, mut oli ainakin erilainen matkakokemus. Itse asiassa pidan nykyisin tsiksibiineista, ei oo montakaan paivaa ku laitettiin niita nuotiolla jossain muhennoksessa. Olisko ollu osa kengurupyttipannua. Nyt on nalka, joten pitaa lahtea metsastaan jotain kivaa Mod Oz -safkaa tai sit vaan shitload halpaa sushia lahijapanilaisesta. Joks sanoin et Sydney rokkaa :)

  4. 4 Anna

    Yo veli,
    Juutuit kivikaudelle? En pysty kuvittelemaan sua ilman ilmastointia.

    Isä IM:ää myös just sulle terveiset: se lähtee ma klo 10 Seutulasta DC:hen, joten ei pääse valitettavasti sua vastaan, mutta on huojentunut et oot vielä yhtenä kappaleena.

    BTW, Peter Elk tunkee Chryssen kohta kontiin ja se esitti erityistoiveenaan viimeistä autollista ateriaa Cracker Barrelissä Jerseyssä. Haute cuisine, kato.

    ZZ

  5. 5 paola_

    Kikherneet ovat kavereita. Samoin Rajahin currytahna (etenkin sitä mietoa palaa meidän keittiössämme paljon, paljon). Kauhukseni kuitenkin totesin, että lähikaupan valikoimaa on uusittu ja ko. brandin tahnat ovat kadonneet. Iik! Hyvät neuvot ovat nyt tarpeen: mahtaisiko joku muu valmistaa mahdollisimman samanlaista, mausteista mutta ei tulisen stydiä currytahnaa? Ja vielä mielellään iloisen keltaista, niinkuin Rajah on…

  6. 6 paola_

    Niin, ja unohtui: koska sankarimatkailijamme on Australian maaperällä, kannattaa ehdottomasti tsekata Gourmet Gardenin maustetahnat. Joku vuosi sitten testasin ne Sydneyssä ja menetin sydämeni. Voi kunpa niitä saisi Suomestakin…

  7. 7 Anna

    Paola, Rajah-globalisaatio ei ole yltänyt meidän lähimarketiin, Fairwayhin, mutta ainakin Patak’s-merkkiset tuotteet maistuvat ihan päteviltä.

    Mulla on muuten reilun puolen tusinan setti vanhoja Rajah-maustepurkkeja (jeera, kurkuma, garam masala, tandoori-mauste, inkivääri, eri pippureita jne) jostain 90-luvun alusta. Niissä on niin kauniit fontit ja toisiinsa sointuvat murretut maustevärit (etiketit rumenivat sen jälkeen), että raahasin ne tänne Amerikkaankin, vaikka voin tunnustaa etten ole tainnut käyttää niitä täällä kertaakaan. Jos ja kun ostan uudet mausteet elähtäneiden tilalle, taidan edelleen säilyttää kauniit purkit. Niiden taakse on sitäpaitsi painettu kivoja reseptejä.

    Hei veli, tuo kaikkia kivoja hyvin säilyviä aussituliaisia, etenkin tuollaisia yummyja maustetahnoja - tuun maaliskuussa testaamaan ne.

Leave a Reply



Postings by Month

Visitors to date

Locations of visitors to this page