Doughboy -ruokablogi



Fruitcake weather

Jamaican Fruitcake

Työkaverini palasi Jamaikalta: sain tuliaisiksi värikkääseen pahvirasiaan pakatun mini-fruitcaken (oheinen kuva suoraan työpaikan skannerista). Luulin ensin että kyseessä on perinteinen angloamerikkalainen jouluhedelmäkakku - kivikovan valkoisen sokerikuorrutuksen alle vangittu rutikuiva valikoima atsovärjättyjä hedelmäpaloja - mutta paketista paljastuikin muffinssikuppi jossa oli mämmimäistä hyvin tummanruskeaa tahmaa.

Maistoin varovasti - kakku oli rommista ihan läpimärkä. Rommia oli niin paljon että torkuin iltapäivän seminaarin läpi ja sotkin sen jälkeen perin pohjin Excel-taulukkoni. Bloggaan nyt raitistuakseni taas työkykyiseksi. Työkaverini puolestaan koki akuutin tietokonemeltdownin eikä jäänyt todistamaan alennustilaani.

Viinanhuuruinen kakku on kirkkaasti paras ikinä maistamani joulukakku - ainakin jos pitää raa’asta piparitaikinasta kypsennettyä enemmän. Pienen nettihaun tuloksena ilmeni että sitä syödään Jamaikalla paitsi jouluna, myös hääkakkuna ja ilmeisesti kaikissa muissakin elämän ratkaisevissa käänteissä. Vaikka kakku koostuu melkein täysin hedelmistä ja alkoholista, siinä ei ole inhottavia sukaatin tai maraschinokirsikan tyyppisiä palasia. Resepti vaikuttaa muutenkin jännältä. Yleensä testaan ruokaohjeet ennen kuin jakelen niitä, mutta alla ilmenee miksi en tällä kertaa tee niin. Ohessa käännös euromittoihin ja syömäni kakun lähtöaineisiin.

Jamaican Black Fruit Cake

450 g rusinoita
225 g korintteja
100 g kuivattuja luumuja
2 1/2 dl tummaa rommia
8 dl fariinisokeria
225 g voita
6 kananmunaa
225 g vehnäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/4 tl maustepippuria
(100 g kuivattuja kirsikoita)
(100 g pähkinämurskaa)

Murskaa kuivatut hedelmät tehosekoittimessa tai yleiskoneessa ja pane kannelliseen säilyketölkkiin maustumaan 1,5 dl:aan rommia kolmeksi viikoksi - kolmeksi kuukaudeksi. Ravista parin päivän välein ;)

Sulata 5 dl fariinisokeria paksupohjaisessa kattilassa ja hauduta se hyvin tummanruskeaksi. Jäähdytä. Vatkaa yhteen voi ja loput (3 dl) sokerista. Lisää munat yksi kerrallaan, rommissa uineet hedelmät liemineen, ja sitten jäähdytetty tumma sokeri. Lisää kuivat aineet (ja pähkinät). Kaada 25-senttiseen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (tai paperivuoilla verhottuun muffinssipannuun). Paista 150 C:ssa 2-2,5 tuntia. Ota jäähtymään. Lorauttele loppua rommia kakkuun muutamassa erässä jäähtymisen aikana. Anna kakun olla vuoassaan 2-7 päivää ennen kuin kumoat sen tarjolle.

Luvassa on siis melkoista pitkäjänteisyyttä ja don’t worry - be happy -asennetta vaativa urakka. Tämä viesti on keltainen tarralappu itselleni että muistan ensi marraskuussa - tai ehkä syyskuussa - tai ehkä huomenna - ryhtyä vaadittaviin toimenpiteisiin.

Työtoverini täti Jamaikalla on ilmeisesti pistämässä pystyyn bisnestä joka lennättelee näitä hedelmäkakkuja vakuumipakattuina ympäri maailmaa. Tai siis heti kunhan saa ensin rakennettua tien talostaan vuorten ja sademetsän läpi sivistyksen pariin. Koska kyseinen täti on kuuluisa kaikenlaisista muistakin taivaallisista herkuistaan, yritän tupata mukaan seuraavalle sukulointimatkalle. Sitä odotellessa kakun voi tilata täältä.

Bonuslahjana vielä maailman paras hedelmäkakkuaiheinen novelli: Truman Capoten A Christmas Memory. Tiedän, tiedän - mutta meillä on yhä joulukuusi olohuoneen nurkassa.


No Responses to “Fruitcake weather”  

  1. No Comments

Leave a Reply



Postings by Month

Visitors to date

Locations of visitors to this page