Oz Kangaroo Pyttipanna
Posted: Antti January 23rd, 2006 in categories Australia, Meat, Recipes, Traveling
Suomessakin metsästystä harrastaneena ennen Australiaan lähtöäni mieltäni kutkutti ajatus kengurujahdista. En pitänyt tätä kovin varteenotettavana mahdollisuutena, kunhan vain leikittelin ajatuksella. Australiassa on Suomeen verrattuna tiukka aselainsäädäntö, ja oletin tämän haittaavan metsästysturismia.
Perinteisen kaupunkien bongaamisen sijaan päätin tehdä Australian-matkastani hieman erilaisen: bookkasin itseni kymmenen päivän safarille Sydneystä Alice Springsiin läpi kuuman, kuivan ja autiomaiden halkoman outbackin. Matka taittui maastoautoon rakennetulla minibussilla, ja kilometrejä kertyi tässä ilmastoimattomassa menopelissä 35-45 asteen päivälämpötiloista huolimatta useita tuhansia. Outback-safari oli aika rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin, kuumuus vei kirjaimellisesti mehut. Loppua kohti matkan teko kuitenkin helpottui, kun elimistö tottui lämpötilaan. Illat vietimme nuotion ympärillä istuskellen, ja nuotio toimi myös hellana illallisen valmistuksessa. Yöt nukuimme taivasalla etelän vieraiden tähtien ja kirkkaan kuun valaistessa maisemaa.
Matkan puolivälin tienoilla vietimme pari päivää Iga Wartassa Adnyamathanha -aboriginaaliheimon parissa. Täällä tarjoutui mahdollisuus osallistua kengurunmetsästykseen. Opas hoiti ampumisen ja ruhon käsittelyn kengurun kanssa poseeraamisen jäädessä meidän huoleksemme. Niin tai näin, tuore kengurunpaisti oli luvassa, ja mikäs sen mukavampaa.
Olen jotenkin aina kuvitellut kengurut miehen korkuisiksi eläimiksi, ja niinpä otusten pieni koko yllätti. Lisäksi niitä ei kovin paljon näe päiväaikaan. Sen sijaan auringon laskiessa autoilu muuttuu mielenkiintoiseksi, kun lehmät, kengurut, kamelit ja muut pienemmät eläimet hakeutuvat tielle ajovalojen houkuttelemina. Äkkijarrutuksiin olikin hyvä varautua, ja bussikuskit yrittivätkin varoittaa jarrutuksesta huutamalla SKIPPY!
Matkaseurueemme ei kokenut Skippy-kengurun syömistä ongelmalliseksi, ja niinpä seuraavaksi illaksi oli luvassa herkkuhetkiä. Oppaamme Craig (yllä nylkemässä häntää) yllätti minut täysin ilmoittamalla aikeenaan valmistaa Oz ‘roo pyttipannaa, eli kengurupyttipannua. Skandinaavit ovat penetroineet Australian ilmeisen hyvin… Oz on Australian lempinimi, ja sillä ei käsittääkseni ole mitään tekemistä Wizard of Ozin kanssa :)
Craigin kengurupyttipannu oli suorastaan herkullista, tosin niin olivat kaikki muutkin nuotiolla valurautapadassa haudutetut ruuat pitkien ja uuvuttavien päivien päätteeksi ;) Suomessa kengurun sijaan pyttipannuun sopisi varmasti naudanpaisti.
Tarkkaa reseptiä en tullut udelleeksi, mutta aika lähelle pääsee kuutioimalla perunoita, bataattia, sipuleita ja lihaa (kuvan annoksessa kengurun koipea), ja maustamalla tämän suolalla ja yrteillä (rosmariinia ja timjamia muistaakseni), sekä lorauttamalla sekaan Craigin secret saucea, Worcestershire-kastiketta. Muhennos hautui nuotiolla tunnin-puolitoista.

Hello,
Just passing and found this picture. I have tried crocodile meat,a bit of a chicken texture, but not kangaroo meat. It was during a national day of Australia in a hotel in Solomon Island.
Hi relly, Thanks for visiting! The kangaroo meat was pretty good, and I have made it also in Finland, albeit obviously being supermarket-bought ;)
I ventured to your blog, Franco-Pinay Food Adventure, and the stuffed zuchinis look simply adorable! I’m currently braising a batch of tomatoes, but I’ll definitely try those zuchinis very soon!