Kreikkalaistyyliset kaalikääryleet
Posted: Antti January 26th, 2006 in categories Finland, Greece, Meat, RecipesKaalikääryleet maistuvat hyvin kylmänä talvipäivänä, mutta en ole koskaan oikein pitänyt “perinteisellä” reseptillä tehtyjen kuivahkosta ja kovasta riisi-jauhelihatäytteestä. Kävin viime lauantaina Hietalahden kauppahallissa olevassa kreikkalaisessa ravintola Knossoksessa, jossa söin hyviä viininlehtikääryleitä. Samalla heräsi ajatus tehdä kaalikääryleitä hieman eksoottisemmalla täytteellä.
Meille tuttuihin ruotsalais/suomalaistyylisiin kaalikääryleisiin liittyy mielenkiintoinen historia. Ruotsin kuningas Kaarle XII Kustaa hävisi 1709 Pultavassa, Itä-Ukrainassa, suuren pohjan sodan kuuluisimman taistelun Venäjän joukkoja vastaan. Pultavasta hän pakeni Moldoviaan, joka oli silloin ottomaanien hallussa. Suuruutensa huipulla 1600-luvun lopussa ottomaanien valtakuntaan kuului liki kaikki Välimeren ympärysmaat, nykyinen Kreikka ja Turkki mukaanlukien. Kaarle vietti Moldoviassa kaksi vuotta maanpaossa, minkä aikana hän yritti houkutella ottomaaneja sotimaan Venäjää vastaan, sekä lainasi heiltä varoja jatkaakseen sotaa. Kaarlen palattua Ruotsiin häntä seurasi joukko ottomaanien pankkiireita, jotka halusivat varmistaa velkojen takaisinmaksun. He asuivat Tukholmassa 1716-1732, jolloin kaalikääryleet, ruotsiksi kåldolmar, löysivät tiensä tukholmalaisten ruokapöytiin. Dolma on suora lainaus turkin kielestä, ja tarkoittaa kirjaimellisesti jotakin täytettyä. Aluksi kääryleet tehtiin Ruotsissakin viininlehdistä, mutta pian kääre vaihtui helpommin saatavissa olevaan kaaliin.

Ne lukijat, jotka eivät nukahtaneet tai vaihtaneet sivua historiaosuuden aikana, palkitaan Finfoodista mukaillen lainatulla reseptillä.
Kreikkalaistyyliset kaalikääryleet
n. 25 kpl
kahden kilon keräkaali
1 dl ohraa (rikotut pikajyvät ovat ok)
1 sipuli
2-5 valkosipulin kynttä mieltymyksen mukaan
pienen nyrkin kokoinen kyssäkaali
1 punainen paprika
400 g lampaan jauhelihaa
1 ruukkuminttu
2 tl timjamia
2 rkl hunajaa
mustapippuria
valkopippuria
200 g fetaa
suolaa
soijakastiketta
vaahterasiirappia
2 dl lihalientä
rosepippuria
portviiniäValmista ensin täyte. Keitä ohra kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja kyssäkaali pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös paprika.
Ruskista jauheliha, ja lisää kasvikset pannulle. Anna hautua noin 10 minuuttia. Mausta seos hienonnetulla mintulla, timjamilla, hunajalla, musta- ja valkopippurilla, sekä lorauta sekaan soijaa maun mukaan. Sekoita joukkoon kypsä ohra ja murustettu feta. Maista ja tarkista suola.
Laita kattilaan vettä 3/4 sen tilavuudesta. Koverra kaalin kanta ja keskusta pois ja nosta se kiehuvaan veteen. Kun lehdet alkavat irrota, nosta ne reikäkauhalla kylmään veteen. Nosta kaalinlehdet kylmästä vedestä ja leikkaa lehden paksuin osa pois lehtiruodista.
Täytä lehdet reilulla ruokalusikallisella täytettä ja kääri niistä kääryleitä. Nosta kääryleet vuokaan vieri viereen. Lorota kääryleiden päälle siirappia ohuena norona, ja muserra pinnalle rosepippuria.
Kypsennä kääryleitä uunissa 200 asteeessa. Kun kääryleet ovat saaneet vähän väriä, kaada lihaliemi vuokaan ja jatka kypsentämistä tunnin verran. Valele liemellä pariin otteeseen.
Kaada tarjoiluvaiheessa kääryleiden päälle loraus portviiniä antamaan maulle loppusilaus.
Kääryleet säilyvät jääkaapissa muutaman päivän, ja pakastuvat hyvin. Itselleni ne maistuvat myös kylminä suoraan jääkaapista :) Reseptin mukaan valmistettuna yhden kääryleen energiasisältö on noin 85 kcal.

Mmmm - kaalikääryleet:) I should try these soon.. Thanks for the recipe, Antti - I missed this one at Finfood site.
Tuo historiaosuus oli oikeasti kiinnostava. En tiennytkään, että kaalikääryleet ovat kehittyneet viininlehtikääryleistä.
Ja tuo kaalikäärylekuva on superhieno.
pille: you’re welcome; your blog has inspired me more than enough :) And don’t be shy with the port - it really gives the cabbage rolls a nice final touch.
rosmariini: kiitoksia - kuva meinasi jäädä ottamatta, kun kylässä ollut ystävä ei jakanut ollenkaan innostustani eikä ymmärtänyt ruokakuvauksen viehätystä. Kovetin kuitenkin korvani ja jatkoin räpsimistä pienestä nalkutuksesta huolimatta :P
aaaargh miten mun alkokaan tekee mieli äidin kaalikääryleitä :9
Mulla olis vielä yksi tuolla jääkaapissa jäljellä - monipäiväisen käärylemaratonin jälkeen mielihalu tuli täytettyä ja nyt ne alkaa tulla korvista ulos ;)