Mix together equal parts East Germany and the United States, and you might arrive at something that resembles Canada. The main reason I keep crossing the border is that Canada reminds me of back home. Many Canadians share the pale colors and fine hair of Nordic people. Canadians also get really excited about winter sports, hunting, spending time at black-fly infested cabins, and other perverse but familiar leisure activities.

Just like home, Canada is semi-empty; the weather can be pretty forbidding, and there are stark seasonal extremes in lightness and darkness. Even the drab concrete buildings in Canada look much more like Northern Europe than anything you will find in the US. Canadians and Nordic people love to tell anecdotes about their malfunctioning safety network, yet people still tolerate high tax rates and vaguely believe in ideals like universal health coverage and social democracy.

Perhaps my sample is biased but all the Canadians I’ve ever come across have been well-spoken, witty, and deliciously understated in a way that is hard to find south of the border. It’s very difficult not to be touched by how friendly everyone is – visiting there, I always feel like a long-lost relative. I’ve also been very impressed by the progressive immigration policy and the resulting exuberant ethnic mix. We happened to be in Vancouver for the Canada Day last summer, observing friendly throngs from all kinds of ethnic backgrounds painting red maple leaves on each others cheeks in the light drizzle of rain. In fact, most Canadians I know are either first or second generation immigrants.

Because of all this, I found myself in Toronto for the third time in slightly more than a year. In Canada, fusion food is not just a gimmicky restaurant concept: on an earlier trip to Ottawa, my husband’s elderly relatives laid out a memorable family meal that involved sushi, hernekeitto, and hummus on ruisleipä. This time our Finnish friends welcomed us with a supper of Thai food, supplemented by Greek bread, olives, tzatziki, and Finnish chocolates: cultural mosaic in practice. The only question nobody could answer was what typical Canadian food is like – surely people there don’t solely subsist on poutine and beavertails alone.

On my last visit to Toronto last fall, I was stuck in my hotel room, frantically trying to meet work deadlines: the only respite was when my Dutch colleague (who used to supplement his student income by piloting yachts on the Caribbean and Mediterranean) managed to persuade us to rent a sailboat and spend a marvellous, unforgettable September Sunday on Lake Ontario.

This time, I had the leisure to stroll through the ethnic neighborhoods of Toronto, enjoying bubble tea and Korean barbeque. We loved Danforth Avenue, its Greek bakeries and well-stocked kitchen stores. A bit later, we watched people hoard fresh blue crabs in the Chinatown section of East Gerrard street, tried to decipher Vietnamese signs, and took in the pungent smells of a Chinese pharmacies. Regretting that we could not have lunch at a dozen different places, including a Cambodian restaurant, we finally settled for a delicious Portuguese meal of octopus, bacalhau, and gorgeous crusty bread. We then celebrated the end of rain with a cup of espresso at the sidewalk terrace of Caffe Diplomatico. Finally, we picked up an Easter Colomba for the next morning’s breakfast.

It love to explore the ethnic neighborhoods of any city I happen to visit, but hardly ever will I come across one where my own heritage is represented. I’ve heard about the Finnish settlements of Thunder Bay and Sudbury in Canada, but have never visited those places. However, last summer we were pleasantly surprised by tiny Astoria in Oregon. Closer to home, Little Finland in Sunset Park, Brooklyn, has nearly lost its Finnish flavor over time. Toronto, on the other hand, still teems with Finns – there is a Finnish grocery store, bakery, retirement home, and church. Over the weekend, I learned to know the Finnish immigrant community a bit better: the Finnish-Canadian ladies at the Agricola Lutheran church prepared homemade lihasoppaa, pullaa, karjalanpiirakoita, mämmiä to follow the Palm Sunday service… I was in Finnish food heaven.

(Olisi ihanaa jos jossakin täällä lähellä olisi kaupunginosa josta voisi joskus käydä ostamassa tuoretta pullaa, vastaleivottua ruisleipää, HK:n lenkkiä ja maksamakkaraa, karjalanpiirakoita, ruishiutaleita, Fazerin sinistä, ja viikon naistenlehdet – käyn aika tiuhaan Suomessa ja meillä käy jatkuvasti vieraita kotimaasta, joten kaikkea tuota periaatteessa saa, mutta se ei estä minua hetkellisesti kaipaamasta paria korttelia vaiteliaitten haaleasilmäisten ja pystynenäisten tuulipukuihin, kävelysauvoihin ja salihousuihin sonnustautuneiden ihmisten ihan omaa kaupunginosaa. Torontossa itse asiassa näinkin supermarketin kassalla naisen jolla oli vaaleat hiukset ja kirkkaansininen Suomi-pipo.)

Before leaving for the airport, I picked up some wickedly delicious fudge from Quebec and some sauvignon blanc from British Columbia. I wish I could have stayed longer, to explore wineries in Ontario and to catch Canada’s Worst Handyman on TV (I’m still heartbroken because I missed Canada’s Worst Driver last year).

]]> http://www.taikinapoika.com/2006/04/12/a-long-weekend-in-toronto/feed/ 6 http://www.taikinapoika.com/2006/02/13/vihrean-papaijan-tuoksu/ http://www.taikinapoika.com/2006/02/13/vihrean-papaijan-tuoksu/#comments Sun, 12 Feb 2006 23:46:55 +0000 Anna http://www.taikinapoika.com/2006/02/13/vihrean-papaijan-tuoksu/

Aivan kärkeen viime vuonna syömistäni aterioista kirii illallinen ravintola Phnom-Penhissä Vancouverissa. Kyseessä on ulkoisesti vaatimaton ja hinnoiltaan edullinen kamputsealainen perhepaikka piskuisen Chinatownin ja narkkariraunioiden päätesijoituspaikan Downtown Eastsiden puristuksessa. Syömämme vihreästä papaijasta tehty salaatti ja rapupata tyrehdyttivät keskustelun ja saivat aprikoimaan milloin viimeksi pistimme suuhumme mitään yhtä maukasta. Kaupunki oli muutenkin mieletön kulinaarinen elämys. Tinkimätön satsaus maukkaisiin ja tuoreisiin raaka-aineisiin, iso aasialaisyhteisö ruokineen ja Tyynen valtameren ja lumihuippuisten vuorten tavaton kauneus houkuttelisivat itse asiassa takaisin pitemmälle visiitille. Ensiapuna matkakuumeeseen kävimme jo katsomassa pöhkön Vancouverissa kuvatun Bollywood-leffan.

New Yorkiin on tupsahtanut kuluneen vuorokauden sisällä 24 tuumaa lunta – ennätys 150 vuoteen. Kotikadulla autojen konepellit ovat kinoksen alla, lentokentät ovat kiinni, ja kaupunki on aavemaisen hiljainen, mutta sisällä vallitsee lämmin tropiikin tunnelma, sillä hommasin eilen räntäsateisesta Chinatownista riittävästi ruokaa viikon tarpeiksi. Keräily-metsästyksen pääkohteena oli vihreä papaija, joka löytyikin pienen hakemisen päätteeksi Kowloon Bay -marketin hedelmäkojusta Boweryltä (jonka lähes uhanalaiset spurgut palauttivat mieleen häivähdyksen Vancouveria). Suunnittelin papaijan ympärille indokiinahenkisen aterian joka sai vastikään hankkimani bambuisen höyrytyskoritornin taas keikkumaan hellalleni.

Kun reissasimme viitisen vuotta sitten Brasiliassa, halkaistu kypsänoranssi papaija tuntui olevan koko maan ehdoton aamupalasuosikki. Itse en hedelmästä enkä varsinkaan sen väljähtäneeltä aftershavelta maistuvasta mehusta ole oikein ikinä innostunut. Mutta vihreä papaija on ihan eri juttu. Sen geneerinen raa’an hedelmän maku ja rakenne on hätkähdyttävän lähellä raakaa lanttua, naurista tai turnipsia. (Jos joku innostuu fuusiokeittelemään oheisen ruoan lantusta tai nauriista – Pille, I’m thinking of you – lupaan vastineeksi kokeilla mangopapaijalaatikkoa lanttulaatikon sijaan ensi jouluna). Aterian inspiraationa on tietenkin elokuvaklassikko Vihreän papaijan tuoksu, jota katselemalla oppii tästä vihanneksesta
kaiken oleellisen.

Salaatti vihreästä papaijasta
(adapted from this original recipe)

puolikas vihreä papaija (tai 1 lanttu tai nauris)
kourallinen tuoretta minttua

Salaatin makea kalakastike:

1/4 dl kuumaa vettä
1/4 dl sokeria
1 limetin mehu
1/3 dl nam pla -kalakastiketta
3 pientä thaichiliä ohuina renkaina (poista siemenet)

Kuori ja halkaise papaija, raavi hassut värittömät siemenaihiot lusikalla roskiin. Raasta hedelmäliha karkeaksi raasteeksi tai pilko julienne-tikuiksi. Sekoita kastike, kaada raasteen päälle, anna vetäytyä ja maustua hetken kylmässä ennen tarjoilua.

Höyrytetty thaikala ja tahmea riisi
(original recipe in English)

n. 1-2 dl tahmeaa riisiä / syöjä (höyrytyskorissa pystyy valmistamaan enintään 5dl)
1 nahallinen kalafile / syöjä (lohta, turskaa, kissakalaa, red snapperia…)

jokaista kalafilettä kohden:

1 rkl sakea
1/2 tl suolaa

2,5 cm tuoretta inkivääriä
1 pieni thaichili
1 kevätsipuli
seesamiöljyä

Liota tahmeaa riisiä (sticky rice, glutinous rice, sweet rice) vähintään neljä tuntia vedessä. Valuta siivilässä, verhoile alempi höyrytyskori leivinpaperilla, levitä sinne riisi tasaiseksi matoksi. Sulje höyrytystornin kansi; höyrytä 20 minuuttia.

Sotke sake ja suola keskenään, marinoi sillä kalafile. Kuullota kuorittua pieneksi hakattua inkivääriä chilin ja kevätsipulin vaalean osan kanssa vajaa minuutti kuumassa seesamiöljyssä. Nosta kalafile leivinpaperin päälle omaan höyrytyskoriinsa (riisikorin päälle). Ripottele chili-sipuli-inkivääriseos kalan päälle. Höyrytä kalafileen koosta riippuen 5-10 minuuttia. Riisi saa samalla jatkaa vielä kypsymistään alakorissa. Ripottele kevätsipulin vihreä osa mukaan viimeiseksi höyrytysminuutiksi. Tarjoa koko komeus papaijasalaatin kanssa.

]]> http://www.taikinapoika.com/2006/02/13/vihrean-papaijan-tuoksu/feed/ 9