After the calorie-laden Easter festivities, this piece of advertising from the wall of one of the huge warehouses along the Riverside Viaduct seems particularly appropriate. I want lighter fare – I want salad. I also want something that is really tasty.

Proust was transported back to his youth when he dipped a madeleine into a cup of linden tea. Raspberry vinaigrette has a similar effect on me. This yuppie nectar brings back the early 1990s like nothing else. At the time, I was skimping by on a tight budget, having just moved to my first apartment and trying to learn to cook traditional Finnish delicacies. It was a rocky start. Antti never tires of reminding me on my nontraditional take on silakkalaatikko – herrings, backbones intact, no salt added, swimming among semi-raw slices of potato in skim milk.

Pretty quickly I learned that the posher-than-thou back issues of the British House & Garden magazine were much less daunting learning material: soon I was eating quail eggs in birds nests of tagliatelle verde for lunch, Moroccan saffron-scented briouats with wild rice biriyani and carrot and orange flower water coulis for dinner, profiteroles with mango and praline cream for dessert, and mussels wrapped in balsamic vinegar infused lardons for snacks ;) No, I’m not making up those dishes: while in Helsinki, I recovered a full binder of food-stained H&G clippings straight from the era of power suits, shoulder pads, and opaque black tights. In fact, some of the less outrageous entrees still remain in my repertoire, although generally my taste in food has evolved toward considerably simpler fare.

Anyway, here is the dish that triggered all those memories.

Spinach Salad with Bacon, Asparagus and Raspberry Vinaigrette

Crisp fried bacon
Sliced red onion or chopped spring onions
Black olives
A few spears of blanched asparagus
(Sliced champignons)

For the vinaigrette

100-150g frozen raspberries, thawed and drained of most of the liquid
1-1.5 tbsp of white balsamic vinegar, sherry vinegar, cider vinegar or raspberry vinegar
3 tbsp olive oil
(1-2 tbsp heavy cream)
1 teaspoon chopped chives or fresh basil
salt and freshly ground black pepper

Combine raspberries, vinegar, and oil in a blender. (I don’t have one so I puree the raspberries in a coffee grinder – if you are fastidious, press the puree through a sieve to get rid of the raspberry seeds). Arrange the salad on a plate and drizzle with the vinaigrette.

Raspberry vinaigrette is good on many different salads. In this salad, you can easily skip the bacon and the cream. Another wonderful version of the spinach salad includes walnuts, a sliced Granny Smith apple, a sliced pear, and perhaps a few slivers of blue cheese.

In any case, this meal is obviously accompanied a glass of chardonnay, Tom Wolfe’s first novel and this retro NY Times restaurant review.

The region of Modena in Emilia Romagna is home to the alchemists who make gold out of musty grapes. I have been to Modena exactly once, spitted out from a slow commuter train, missing a vital connection back to the unlovely student summer apartment I shared with two Czech biznes student girls in a mildly seedy suburb of posh Verona. My Veronese neighborhood was rife with petty heroin dealers and Nigerian prostitutes. As a bonus, on my first day, I learned extremely useful concepts of the Italian language (never featured at the university language course) from a rude but neatly labeled and anatomically correct piece of graffiti in a sottopassagio.

Indeed, tourists who just make a mad dash for Juliet’s Balcony in the centro storico of Verona have no idea what they miss… In a modern interpretation of the classic balcony scene, the Czech girls and I spent a lot of time escaping the oppressive humidity hanging out on our balcony, dressed in nighties, gossiping, and sipping rotgut Soave from a carton. Let’s just say that we received a plethora of unsolicited love notes and I wasn’t the least surprised when the Czech supermodel explosion took place a few years down the line.

That summer I crisscrossed Northern Italy on slow trains. Just able to afford fantastically cheap student FS tickets (regionale, not IC) but too cash-poor to spend the night in even the most humble hostels and equally unable to afford food at restaurants, I subsisted mainly on tunafish sandwiches and the kindness of strangers. Even in the apartment there was only one kettle, and as I was terrified by our gas stove, I ended up eating so much pesto that it sickened me for years afterwards.

Although my Italian friends were shocked by my diet and soon introduced me to a wealth of their mothers’ home cooking, ultraexpensive vinegar distilleries never figured on my agenda. Thus I chiefly remember Modena as a mecca for sports car aficionados: Ferrari, Maserati, and Lamborghini all hail from there. I came in just in time to catch an evening passeggiata dominated by nattily dressed young men.

* * *

Fiordizucca has repeatedly electrified me with her innovative and delicious recipes. After reading her post on Aceto Balsamico Tradizionale di Modena, I perused the balsamic vinegar section of three nearby Manhattan gourmet supermarkets, wishing to upgrade the pretty astringent stuff I had at home. There were way too many brands РI almost gave up. Then I had a change of heart and settled for a mid-level option, a bottle of 22-year-old Manicardi Argento, which, $30 a pop for a tiny bottle commanded a per liter price higher than standard-issue Dom P̩rignon. Nevertheless, it is still a humble brew by balsamic vinegar standards.

At home, I tasted my new purchase. I was sceptical that anything could taste ten times better than bulk brands you can buy anywhere for $3, but this time the differences were very clear. My old balsamic was nondescript organic stuff from Whole Foods: mostly just very sharp. The 22-year-old vinegar, on the other hand, had an incredibly rich and full bouquet of fruity and berry-like overtones, and nice rounded mellowness and a very balanced acidity. The manufacturer’s notes boasted about una straordinaria sinfonia dei sapori – and for once there was no hype in this. L’Argento was so delicious I downed it on its own by the teaspoonful – it tasted like really delicious candy. I poured myself a glass of tawny port. The vinegar put the wine to shame. Skip aperitifs and just have a spoonful of balsamic vinegar instead… I’m afraid this bottle of balsamic won’t last very long.

Two weeks ago when I was still in Finland, a co-worker who had recently moved back to Helsinki from the US said that one of the things she missed most about Boston was the plentiful and relatively cheap seafood, scallops in particular. I realized I had completely underutilized the scallop resources of Manhattan supermarkets. Following another of Fiordizucca’s recipes, I bought a few scallops, gently dusted them with flour, fried them for two minutes per each side, finally anointing them with L’Argento and a few crystals of pink Himalayan salt. On the side, I served a salad of fresh spinach, green apples, red onions, crushed black pepper, and balsamic vinaigrette. The scallops were dreamy, and the salad balanced them out nicely. You could add a dollop of buttery mashed potatoes, but I was saving space for dessert.

I thought that something lemony would end the meal on a right note. I had a few organic mini Meyer lemons in the fridge (Meyers were the übertrendy ingredient of yesteryear in NYC restaurants: their taste is a hybrid of lemon and orange, less sharp than that of regular lemons). I had just found a lovely-sounding recipe from Dagmar’s blog that combined lemon zest and ricotta (quark is an easy substitute). Ricotta may very well be my favorite dairy product, and nothing involving it can be all bad. Best of all, fluffy and airy with egg whites, this recipe is closer to lemon meringue than regular pancakes. I sprinkled them with fresh raspberries and L’Argento (with a noble vinegar like this, no added sugar is needed). Their taste and texture was just incredible.

* * *

OK, this very long post has been inspired by Stephanie from Mana Makan who tagged us with a meme. Doughboy’s first, in fact.

1- Please list three recipes you have recently bookmarked from food blogs to try!

Anna: Sloshing about with balsamic vinegar is entirely Fiordizucca’s fault ;) Her ABTM post and scallops were inspiring enough to get me to the store for supplies, and the millisecond I saw Dagmar’s pancake recipe I knew it was a keeper. If this is not enough, I have something coming up from Chili&Vanilia… please bear with me though because I’m too stuffed right now to either write down or test any more recipes tonight. Most importantly, all these recipes were even more delicious than I expected, and will become longstanding favorites.

Antti: OK, I know the meme asked for three bookmarked recipes, but the previous chapter was written by Anna, and I couldn’t go to bed with a good conscience if I didn’t list at least one of my favorites. Kuidaore’s J from Singapore always has the most delicious recipes with brilliant pictures (J and MM alone consume a huge chunk of my food-blog reading time-allotment), and a little while ago she wrote about duck confit. I’ve always wondered those canned duck tins at the supermarket, and after having read her posting I can’t wait to get my kitchen back and start cooking me some duck. I luuurv duck, if you didn’t already know that :o)

2 – A food blog in your vicinity

Anna: Hm, define vicinity? This blog is based in Helsinki and New York, so it’s kind of difficult to tell. At the moment, there are eight time zones between Antti and me: the US and the European Union are woefully out of synch with each other this week, doing the switch to daylight saving time on consecutive weekends. This means that I’m still jetlagged and confused. Brother, I did all the cooking tonight; it’s been a long day and I want to go to sleep now. You are going to wake up soon, so could you please finish this up? (Just tag Polkkis and Mustis for me in the end – that is if these Finnish gentlemen are into memes at all.)

Antti: Sure sis, will do. Anna may have a point with the confusion of our location – especially as we don’t tend to stay too long in one continent at a time. Now that Anna is finally planning on relocating back to Finland, I’m seriously considering to changing my ex-expat status back to expat – or immigrant – and hauling my belongings cross the Ocean once again. But back to the point. A food blog I really enjoy and is only a hundred blocks or so down the street from Anna is Robyn’s The Girl Who Ate Everything. She mostly writes about restaurants and cafés in Manhattan, but has mastered the skill of narrative writing style. Highly recommended! And albeit Nami-Nami’s Pille currently lives in Scotland, she is originally Estonian and as a Finn I’ll definitely consider her local to me – if she lived in Tallinn, the Estonian capital, we’d only be some 40 km (25 mi) apart.

3 – A food blog located far from you

Antti: Singapore is definitely far away from both of us, so I’m going to be boring and once again mention both Mana Makan and Kuidaore. But what can I say – I love both of them so much – and South-East Asia in general – that they totally deserve these multiple references :)

4 – A foodblog (or several) you have discovered recently

Antti: La tartine gourmande – food pr0n and narrative writing at its best. Go take a look – a blog visit is better than a thousand words…

5 – Any people other bloggers you want to tag with this meme?

Antti:

Mustekala and I seem to share a favorite lunch restaurant here in Helsinki. Albeit in Finnish, Mustekala cooks really interesting and inspiring food with his gf and then shares the creations in his blog.

Polkkapossu is another Finnish blogger, a 30ish guy currently studying in a restaurant school to become a chef.

Anna: Actually, I’d love to also include two Swedish bloggers, Dagmar (thank you for the pancakes!) and Anne (whose blog I read religiously). And Pille, since you know more food blogs than anyone else I have come across so far, you are invited too whenever you are done with noshing in London…

The meme ends here, but Anna has included the full recipe for Dagmar’s lemon pancakes under the following link (it’s not in Finnish).

Lemon and Ricotta pancakes

quoting Dagmar from A Cat in the Kitchen, adapted by her from “Frukost och Brunch” by Jonas Borssén

175 ml quark or Ricotta
50 g melted butter
3 large eggs, separated into whites and yolks
1 tsp vanilla scented sugar
50 ml plain flour
2 tbsp caster sugar
1 tbsp lemon or orange zest

Combine the quark, melted butter, egg yolks and vanilla sugar and put aside. Combine flour, caster sugar and zest in a separate bowl. Combine the two previous mixtures. Whip the egg whites until they become stiff. Carefully combine one third of the egg whites with the pancake batter and blend carefully without loosing the volume from the egg whites. Then add the rest of the egg whites. The batter should be homogeneous and airy.

Fry small pancakes (about 8-12 ones) in butter.

Aivan kärkeen viime vuonna syömistäni aterioista kirii illallinen ravintola Phnom-Penhissä Vancouverissa. Kyseessä on ulkoisesti vaatimaton ja hinnoiltaan edullinen kamputsealainen perhepaikka piskuisen Chinatownin ja narkkariraunioiden päätesijoituspaikan Downtown Eastsiden puristuksessa. Syömämme vihreästä papaijasta tehty salaatti ja rapupata tyrehdyttivät keskustelun ja saivat aprikoimaan milloin viimeksi pistimme suuhumme mitään yhtä maukasta. Kaupunki oli muutenkin mieletön kulinaarinen elämys. Tinkimätön satsaus maukkaisiin ja tuoreisiin raaka-aineisiin, iso aasialaisyhteisö ruokineen ja Tyynen valtameren ja lumihuippuisten vuorten tavaton kauneus houkuttelisivat itse asiassa takaisin pitemmälle visiitille. Ensiapuna matkakuumeeseen kävimme jo katsomassa pöhkön Vancouverissa kuvatun Bollywood-leffan.

New Yorkiin on tupsahtanut kuluneen vuorokauden sisällä 24 tuumaa lunta – ennätys 150 vuoteen. Kotikadulla autojen konepellit ovat kinoksen alla, lentokentät ovat kiinni, ja kaupunki on aavemaisen hiljainen, mutta sisällä vallitsee lämmin tropiikin tunnelma, sillä hommasin eilen räntäsateisesta Chinatownista riittävästi ruokaa viikon tarpeiksi. Keräily-metsästyksen pääkohteena oli vihreä papaija, joka löytyikin pienen hakemisen päätteeksi Kowloon Bay -marketin hedelmäkojusta Boweryltä (jonka lähes uhanalaiset spurgut palauttivat mieleen häivähdyksen Vancouveria). Suunnittelin papaijan ympärille indokiinahenkisen aterian joka sai vastikään hankkimani bambuisen höyrytyskoritornin taas keikkumaan hellalleni.

Kun reissasimme viitisen vuotta sitten Brasiliassa, halkaistu kypsänoranssi papaija tuntui olevan koko maan ehdoton aamupalasuosikki. Itse en hedelmästä enkä varsinkaan sen väljähtäneeltä aftershavelta maistuvasta mehusta ole oikein ikinä innostunut. Mutta vihreä papaija on ihan eri juttu. Sen geneerinen raa’an hedelmän maku ja rakenne on hätkähdyttävän lähellä raakaa lanttua, naurista tai turnipsia. (Jos joku innostuu fuusiokeittelemään oheisen ruoan lantusta tai nauriista – Pille, I’m thinking of you – lupaan vastineeksi kokeilla mangopapaijalaatikkoa lanttulaatikon sijaan ensi jouluna). Aterian inspiraationa on tietenkin elokuvaklassikko Vihreän papaijan tuoksu, jota katselemalla oppii tästä vihanneksesta
kaiken oleellisen.

Salaatti vihreästä papaijasta
(adapted from this original recipe)

puolikas vihreä papaija (tai 1 lanttu tai nauris)
kourallinen tuoretta minttua

Salaatin makea kalakastike:

1/4 dl kuumaa vettä
1/4 dl sokeria
1 limetin mehu
1/3 dl nam pla -kalakastiketta
3 pientä thaichiliä ohuina renkaina (poista siemenet)

Kuori ja halkaise papaija, raavi hassut värittömät siemenaihiot lusikalla roskiin. Raasta hedelmäliha karkeaksi raasteeksi tai pilko julienne-tikuiksi. Sekoita kastike, kaada raasteen päälle, anna vetäytyä ja maustua hetken kylmässä ennen tarjoilua.

Höyrytetty thaikala ja tahmea riisi
(original recipe in English)

n. 1-2 dl tahmeaa riisiä / syöjä (höyrytyskorissa pystyy valmistamaan enintään 5dl)
1 nahallinen kalafile / syöjä (lohta, turskaa, kissakalaa, red snapperia…)

jokaista kalafilettä kohden:

1 rkl sakea
1/2 tl suolaa

2,5 cm tuoretta inkivääriä
1 pieni thaichili
1 kevätsipuli
seesamiöljyä

Liota tahmeaa riisiä (sticky rice, glutinous rice, sweet rice) vähintään neljä tuntia vedessä. Valuta siivilässä, verhoile alempi höyrytyskori leivinpaperilla, levitä sinne riisi tasaiseksi matoksi. Sulje höyrytystornin kansi; höyrytä 20 minuuttia.

Sotke sake ja suola keskenään, marinoi sillä kalafile. Kuullota kuorittua pieneksi hakattua inkivääriä chilin ja kevätsipulin vaalean osan kanssa vajaa minuutti kuumassa seesamiöljyssä. Nosta kalafile leivinpaperin päälle omaan höyrytyskoriinsa (riisikorin päälle). Ripottele chili-sipuli-inkivääriseos kalan päälle. Höyrytä kalafileen koosta riippuen 5-10 minuuttia. Riisi saa samalla jatkaa vielä kypsymistään alakorissa. Ripottele kevätsipulin vihreä osa mukaan viimeiseksi höyrytysminuutiksi. Tarjoa koko komeus papaijasalaatin kanssa.

]]> http://www.taikinapoika.com/2006/02/13/vihrean-papaijan-tuoksu/feed/ 9 http://www.taikinapoika.com/2006/01/29/hyvan-ja-pahan-tiedon-hedelma/ http://www.taikinapoika.com/2006/01/29/hyvan-ja-pahan-tiedon-hedelma/#comments Sun, 29 Jan 2006 06:01:00 +0000 Anna http://www.taikinapoika.com/2006/01/29/hyvan-ja-pahan-tiedon-hedelma/

Tutustuin granaattiomenasiirappiin viikko sitten kun hinguimme libanonilais-ruotsalaisen Zozo-elokuvan jälkeen Lähi-idän ruokaa ja pistäydyimme kotimatkalla kebab-falafel-paikassa Amir’sissa. Granaattiomenasiirappi teki munakoisopitaleivästä aivan valtavan herkullisen. Tajusin että kysymys on siitä samasta mystisestä grenadiinisiirapissa jota olen joskus ihmetellyt drinkkiresepteissä.

Granaattiomenat näyttivät palanneen lähikaupan hedelmävalikoimiin. Niitä, kuten melkein kaikkea muutakin, kasvaa Kaliforniassa. Osavaltion harvinaisten hedelmälajien kasvattajien yhdistyksen nettisivu kertoo granaattiomenoista kaiken mahdollisen ja toteaa kuivakkaasti:

Consumer demand [of pomegranates] in this country is not great. More pomegranate fruits probably wind up as decorations in fruit bowls than are consumed.

Synti ja sääli, sillä granaattiomena ei ole mikään tusinaomena – kyse on nimittäin mitä ilmeisimmin siitä paratiisin julkkisomenasta joka liittyi käärmeen, Eevan ja Aatamin valtapeleihin. Hedelmä sisältää syötäviä jalokiviä ja on peräisin akselilta Persia – Himalaja. Renessanssiaikana se on varmasti liittynyt jetset-elämään, sillä sekä Botticelli että da Vinci ovat ikuistaneet sen Kristus-lapsen kouraan. Profeetta Muhammedkin käski nauttimaan granaattiomenia, sillä ne puhdistavat syöjänsä kateudesta ja vihasta. Tästä en mene takuuseen, mutta ikuisen elämän potentiaalia hedelmä taatusti lisää korkealla antioksidanttipitoisuudellaan.

Grenadiinisiirappi

pari granaattiomenaa tai muutama desilitra granaattiomenan mehua
1 limetin tai sitruunan mehu

Verenpunaisen mehun saaminen irti siemenistä on potentiaalisesti sotkuinen prosessi. Sain sitä purskahtelemaan laajalle alalle pelkästään hedelmää leikatessa. Jotkut suosittavat hedelmän puristamista kuten appelsiini – kokeilut omalla vastuulla sillä roiskevaara on ilmeinen. Ehkä siistein menetelmä on painella ja pyöritellä hedelmää ympäriinsä ja sitten tehdä siihen reikä josta mehu lasketaan ulos, mutta uskon enemmän brutaalimpaan tapaan lohkoa hedelmä neljänneksiin, murennella siemenet irti lokeroistaan ja puristaa ne sitten sideharson avulla mehuksi kulhoon.

Osa grenadiiniresepteistä mehustaa siemenet sokerin avulla hillonkeiton tyyliin, mutta hedelmä on itsessään sen verran makea että en halunnut lisätä siihen enää yhtään sokeria. Fuskasin lopulta keittämällä siirapin kaupasta saatavasta valmiiksipuristetusta makeuttamattomasta mehusta ja säästämällä itse hedelmän hedelmäsalaattiin.

Yhdistä limetin ja granaattiomenan mehu ja keitä niitä varovasti kokoon 5-10 minuuttia. Kun seos alkaa muuttua siirappimaiseksi, ota heti pois lämmöltä, anna jäähtyä. (Mehu on niin sokerista että karamellisoin vahingossa ekan satsin kattilan pohjaan kun seurasin liikaa vaalikuumeinen Peter Elkin ääneenlukemaa Osmo Soininvaaran analyysiä Halosesta ja Niinistöstä.)

Käytä grenadiinisiirappia ruokien ja juomien maustamiseen. Esim. grenadiinispritzeriin tarvitaan grenadiinisiirappia, valkoviiniä ja soodavettä; siirapista saa myös tyylikkään martinin. Grenadiini maistuisi myös jäätelön tai jälkiruokien seurana, tai siitä voi tehdä valkoviinietikan avulla vadelmaviinietikan tapaisen salaattikastikkeen. Itse laitoin siirapin tähän hedelmäsalaattiin, jonne sen hienostunut maku ehkä hukkui turhan paljon.

Granaattihedelmäsalaatti

1 granaattiomenan siemenet
1 verigreippi
1-2 appelsiinia
tuoreita mansikoita tai vadelmia
pari banaania viipaleina
(tuoretta ananasta)
(pari rkl grenadiinisiirappia)

Poista sitruksista kalvot ja pilko hedelmäliha suupaloiksi. Halkaise granaattiomena ja riivi siemenet salaattiin. Lisää muut marjat ja hedelmät (ja mahdollinen grenadiinisiirappi), anna vetäytyä ainakin tunnin ajan kylmässä ennen tarjoilua.

Olen liian laiska tehdäkseni caesar-kastikkeen alusta lähtien, Felix kun on hoitanut asian puolestani. Itse tekemällä kastikkeesta saisi todennäköisesti maukkaamman, mutta blenderin puute, edellä mainittu laiskuus ja epäilys huonosta säilyvyydestä yhdessä vähäisen kertatarpeen kanssa ovat saaneet vaa-an kallistumaan teollisen tuotteen kannalle.

Caesar-salaatti

yhdelle (120 kcal)

1 romaine-ruukkusalaatti
caesar-kastiketta
parmesaania

Leikkaa salaatti sopivan kokoisiksi paloiksi ja kippaa silppu isoon kulhoon. Lorauta sekaan kastiketta ja raasta päälle parmesaania makusi mukaan. Sekoita hyvin.

Kohtuullisella kastikkeen ja parmesaanin annostelulla yhden salaattiannoksen energiasisältö on noin 120 kcal, eli sopivan vähän kevyeksi laihis-lounaaksi. Sadalla grammalla kanalla tai kalkkunalla höystäen salaatista tulee ruokaisampi, eikä energiaa tule lisää kuin toiset 120 kcal.

Kuvan annoksessa on kaksi kuivattua tomaattia kahdeksaan osaan leikattuina, mikä vastaa vain 40 kcal:ia. Kuivattujen tomaattien konsistenssi on mukavan lihaisa, joten salaatti tuntui kaikessa vegeydessäänkin ihan mukavalta. Nam!

Tämänpäiväinen resepti on suora lainaus Orangeten ehtymättömästä listasta toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokia. Tämä on myös omistettu Pastanjauhajien Rosmariinille, tunnetulle tomaattien suurelle ystävälle ;)

Karamellisoiduista sipuleista kertoessani olin jo hieman huolissani siitä, mitä muut ajattelisivat huikean pitkältä tuntuneesta neljän tunnin kypsennysajasta. Tänään lohdutan itseäni sillä, että paukkupakkasten päättyminen on keventänyt Fingridin kuormitusta, ja näin ollen yhdeksän tunnin yhtäjaksoinen sähköuunin käyttämiseni ei liene moraalisesti arvelluttavaa…

Monen mielestä nykypäivän tomaatit ovat vetisiä ja mauttomia, ja kieltämättä itsekin olen ostanut tuoreita tomaatteja suhteellisen harvoin. Aurinkokuivatut tomaatit ovat maukkaita, mutta usein tolkuttoman kalliita, tai oliiviöljyyn hukutettuina turhan tuhtia syötävää. Pitämällä tomaatinpuolikkaita pitkään uunissa alhaisessa lämpötilassa niistä haihtuu runsaasti vettä, ja jäljelle jäävä noin kolmasosaan alkuperäisestä kutistunut lopputuotos on kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän aromikasta: tomaattien konsentroitunut makea happamuus suorastaan pakottaa napostelemaan niitä suoraan uuninpelliltä.

Uunikuivatut tomaatit

pellillinen

n. 1 kg kypsiä (luumu)tomaatteja
oliiviöljyä
merisuolaa
kuivattua korianteria

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Pese tomaatit, halkaise ne pystysuunnassa kahtia ja leikkaa navat irti. Asettele tomaatinpuoliskot pellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. Sivele kevyesti oliiviöljyllä ja ripottele merisuolalla ja korianterilla. Paista uunin keskiosassa 6-9 tuntia, tai kunnes tomaatit ovat kutistuneet kolmasosaan alkuperäisestä koostaan, mutta ovat vielä mehukkaita.

Säilytä tomaatteja jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa. Ne käyvät sellaisenaan lisukkeina, salaateissa, pitsan tai pastan kanssa tai muuten aurinkokuivattujen tomaattien sijaan.

Tämänpäiväinen ruokaidea tarttui mukaan vuosia sitten triesteläisestä lounaskahvilasta, jonka takorautaiset tuolit ja leopardikuvioiset istuimet toivat mieleen Dolce&Gabbanan vaatteet. Salaatti tarjottiin isoista leipätaikinasta leivotuista syötävistä ruukuista. Salaatti on nopeatekoinen ja hyvin ruokaisa, kunhan annos on riittävän suuri. Mauissa yhdistyy makea suolaiseen. Joisin tämän kanssa mainiota Johannisberger Rieslingiä Washington Statesta, mutta varmaankin muutkin valkoviinit käyvät. Salaatin teko kestää vartin verran ja sillä ruokkii kaksi tai kolme.

Triesteläinen salaatti

1 ruukku rucolaa tai 1 pkt villirucolan lehtiä
1 ruukku tammenlehtisalaattia revittynä palasiksi
1/2 makea tuore ananas (mielellään Honey Gold –tyyppiä tai vastaava)
1 vihreä omena, kuorittuna ja kuutioituna
1 tlk maissinjyviä sokeri-suolaliemessä
pari rkl juoksevaa hunajaa
pari rkl neitsytpuristettua oliiviöljyä
50-100 g kokonaisia saksanpähkinöitä
noin 1/2 dl raastettua parmesaani- tai grana padano-juustoa
mustapippuria myllystä

Revi salaatti ja rucolanlehdet isoon salaattikulhoon. Viipaloi ananas parin sentin kiekoiksi, poista kova ulkokuori, kuutio ananaskiekot. Lisää salaattiin. Sekoita salaatin joukkoon valutetut maissinjyvät ja kuutioitu omena. Sekoittele salaatinottimilla, valuta joukkoon hunaja ja oliiviöljy, sekoita lisää. Ripottele kokonaiset saksanpähkinät salaatin pinnalle, raasta päälle runsaasti lastuja parmesaanista tai grana padanosta. Tarjoa runsaan rapeakuorisen vaalean leivän kanssa.