Doughboy -ruokablogi



Taikinapojan tuuraaja k?y mini-Koreassa

Koreakaupan kassakonetta koristivat n?m? sarjakuvahahmotTaikinapojan tuuraajan kulinaarinen osaaminen on kohta kolmen vuoden ajan kiteytynyt taikasanoihin: “May I have that to go, please”. Manhattanilaisel?m?n vakioyht?l?, noutoruoan ja ravintoloiden rajaton runsaus ja suhteellinen edullisuus vastavoimanaan piskuinen keittonurkkaus, inhimillinen laiskuus ja hyv?laatuisten tuoreiden elintarvikkeiden kalleus ja harvinaisuus ovat rajoittaneet ruoanlaittokertojen m??r?n minimiin. Arvioin laittaneeni kotona kunnollisen l?mpim?n aterian kolme tai nelj? kertaa viime hein?kuun j?lkeen, juuri mennyt joulu mukaanlukien. Siit?kin huolimatta ett? Suomessa asuessani nautin valtavasti ruoanlaitosta. Siksi parin viikon pesti Taikinapojan tuuraajaana on aikamoinen haaste.

Taikinapoikaa ja minua yhdist?? 50%:sti yhteisten geenien lis?ksi jatkuva ruoasta puhuminen ja alituinen uteliaisuus muitten maitten elintarvikkeita kohtaan. Velipoika haeskeli vuohenlihaa Bostonin halal-lihakaupoista ja tuntui testaavan kaikki barbeque-kastikkeet Teksasin taivaan alla. Min? puolestani nautin New Yorkissa asumisessa eniten kaupungin roolista kaikkien kansojen ruokakomerona. Tuskallista taivalta tukkoisilta lentokentill? kotiin lievitt?? kummasti meditatiivinen hetki kymmenten oliivi- ja fetalaatujen ja ouzoa tihkuvien pullien ??rell? kreikkalaisessa Titan Foodsissa Astoriassa. Portugalilaisen Seabras-marketin taivaalliset pasteis de nata-kermapiiraat ja guarana-limonadi tuovat samanlaista lievityst? New Jersey Turnpiken silta- ja tunneliruuhkiin. Ja viime kes?n? yhdess? reissatessamme matkan valopilkkuja oli East LA:sta l?ytynyt meksikolainen j?ttimarket, josta meill? molemmilla on muistona atsteekkityyliset kaakaonvatkaustikut.

T?n??n sattuma tarjosi uuden mahdollisuuden varustautumiseen tulevan viikon keitoskoitoksiin. Iltap?iv?n autoajelu Long Islandilla Great Neckin ja Manhassetin McMansionien tienoilla kulminoitui ?kkijarrutukseen keskell? Queensia korealaisen supermarketin parkkikselle. Sis?lt? l?ytyi sokkelo merilev?hyllyst?j? ja kolmeakymment? seesami?ljylaatua. Lihapuolelta olisi l?ytynyt tuoretta p?tsi?, kalaosastolta kalmareita, ja vihannespuolelta sananjalkoja ja lootuksenjuuria, jotka valitettavasti j?iv?t t?ll? kertaa hyllyyn. Valtavan isosta osaa ruokatarpeita en tunnistaneet edes edustivatko ne kasvi- vai el?inkuntaa.

En ole ikin? k?ynyt Koreassa, mutta viimaisiin ja sumuisiin talvip?iviin sopii mielest?ni mainiosti korealaisten innovoima keripukkil??ke, kimchi eli punapippuriin ja valkosipuliin s?il?tyt maitohappok?ytetyt vihannekset – usein kaalia, retikkaa tai naurista. Vaikka sek? Doughboylla ett? minulla on pitk??n ollut haaveena t?ytt?? kotikellari omatekoisilla kimcheill?, hanke j?i taas kerran toteuttamatta. Miksi odotella p?iv?tolkulla kotik?ymisen ep?varmoja tuloksia, kun tarjolla on parin taalan hintaan tusinoittain toinen toistaan ihanampia valmiita kimchej? v?litt?m?sti nautittavaksi? Nappasin mukaan bok choy- ja retikka “?kimchej?, sushilajitelman ja j?lkiruoaksi viel? hauraanmakeansuolaisia riisikakkuja. Tapaninp?iv?n illallinen oli valmiina nautittavaksi heti kun oli kerennyt l?mmitt?? viel? kyytipojaksi tilkan sakea. Elimist?n puhdistuminen valtimoita tukkivista lanttulaatikon ja rosollin j?mist? voi alkaa.


6 Responses to “Taikinapojan tuuraaja k?y mini-Koreassa”  

  1. Antti

    M? s?in t?n??n kimchi? aamiaiseks. P??dyin puolivahingossa vuorokaudeksi Singaporeen, nyt just l?hd?ss? portille kohti Aucklandia.

  2. Anna

    Hei kiva kuulla et oot elossa. Pid? hauskaa NZ:ssa! Mun seuraava projekti on *rili rili* tehd? kimchi? itse. Mut vasta Meksikon j?lkeen.

    Take care,

    ZZ

  3. Jaakko

    Blogiin toivotaan sielt? sitten vinkkej? lampaan laittoon.

  4. Anna

    Jaakko, Antti vastaa taatusti toiveisiisi kunhan toivottavasti palaa ehj?n? kotiin grillaamaan parvekkeelleen.

  5. paola_

    Kimchin tekoa ja muutakin kokkaamista kannattaa seurata Jonin blogista. Herkullisia kuvia :)

  6. Anna

    Kiitos Paola, onpa fantastisia kuvia! Kauhea dilemma, tekisi mieli laittaa vaikka mit? k?sity?intensiivist? ruokaa (haaveilen kimchien lis?ksi omasta maissitortillapr?ssist?), mutta ty?t kaatuvat p??lle ja alakerrassamme oleva ravintola avasi taas ovensa vuodenvaihdetauon j?lkeen… joten el?m? alkaa heti taas lipsua noutoruoan puolelle.




Postings by Month